Vinkit ja ohjeet grillikodan hankintaan

  • Tunnelmallinen grillikota omalle pihalle

    Grillikota omalla tai mökin pihalla on monen haave. Oleskelupaikka, jossa voi viettää aikaa perheen tai ystävien kesken säällä kuin säällä – ja tietenkin myös grillata. Millainen grillikota on hyvä? Entä tarvitaanko grillikotaan rakennuslupaa? Nämä kysymykset selviävät, kun luet hieman eteenpäin.

    Millainen grillikota on hyvä?

    Grillikota on tavallisimmin kuusikulmainen höylähirrestä valmistettu kota, jossa grilli on turvallisesti asennettu keskellä kotaan. Millainen grillikota on sitten hyvä? Hyvä grillikota on ennen kaikkea sellainen missä sinä viihdyt. Grillikodan tulisi olla riittävän tilava omaan käyttötarkoitukseen nähden, jotta siitä voi nauttia paremmin. Kodan ulkonäköön voit vaikuttaa itse valitsemalla puuvalmiin version ja maalata sen haluamallasi värillä. Hyvän Kaupan Paikan valikoimasta löydät grillikodat moneen makuun. Voit vaikka nauttia nokipannukahvit ja paistaa tikkupullat koko perheelle tähtitaivasta ihaillen kattoikkunalla varustetussa grillikodassa.

    Grillikota saunalla – kaksi kärpästä yhdellä iskulla

    Mikäli haaveilet kodan lisäksi myös ulkosaunasta, on grillikota saunalla ratkaisu. Käytännössä kyse on perinteisestä grillikodasta, jonka yhteydessä on löylyhuone eli sauna.

    Saunallinen grillikota vaatii pihalta hieman enemmän tilaa, mutta taas vähemmän kuin erillinen saunarakennus.

    Talvella grillikota voi olla lähes maaginen paikka

    Grillikodasta tulee varmastikin aina ensimmäisenä mieleen kesä ja grillimakkara. Ja Suomen kesän tietäen, suojaisa grillikota soveltuukin kesäiseen ruoanlaittoon mitä parhaiten. Katto ja seinät suojaavat niin auringon paahteelta kuin sateeltakin. Korvissa inisevät itikat voi sulkea hyvällä omallatunnolla oven ulkopuolelle. Yksi grillikodan parhaimpia puolia onkin ehdottomasti se, että siitä voi nauttia aina, vuodenajasta riippumatta.

    Yhä useampi hankkii grillikodan talvea ajatellen. Mikä sen mukavampaa, kun retkeillä omalla pihamaalla laavumaisissa tunnelmissa. Talvikäytössä grillikota voi olla jopa lähes maaginen paikka. Paukkuva pakkanen ei haittaa kodan lämpimässä huomassa ja voit ihastella huurteisia hiutalekuvioita ikkunoissa tai nähdä pimeinä talvi-iltoina jopa revontulien välkehdinnän taivaalla. Parhaimmillaan grillikota tarjoaa yhdessäolon lisäksi taianomaisia hetkiä ja ikimuistoisia elämyksiä.

    Tarvitsetko apua grillikodan valinnassa?

    Mikäli et ole varma millainen grillikota soveltuisi parhaiten teidän pihamaalle, ole yhteydessä Hyvän Kaupan Paikan ystävälliseen henkilökuntaan. He auttavat miettimään yhdessä, millainen grillikota, saunakota tai grillikota saunalla on teille paras vaihtoehto.

    Hanki unelmiesi grillikota jo tänään!

    Lue lisää
  • Usein kysytyt kysymykset Grillikodasta?

    Miten tehdä grillikodan perustukset?

    Grillikodan perustukset ovat sen tärkein osa, sillä ne takaavat rakennelman vakauden ja kestävyyden. Perustusten täytyy olla tasaiset ja pitävät. Grillikodan perustukset voi tehdä monella eri tavalla. Pohjia tehdessä kannattaa myös selvittää rakennusalueen maaperä, minkälainen pohja siihen soveltuu parhaiten. Pohjat voit tehdä esimerkiksi sorapedillä, betonivalulla, tai voit tehdä rakennukselle ruuvipaaluperustuksen. Grillikodan perustuksien teossa täytyy ottaa huomioon myös grillauslaitteen korvausilman saanti. 

    Olemme halunneet tehdä kasauksesta asiakkaalle mahdollisimman helppoa, siksi rakensimme grillikodille painekyllästetyt sokkelit. Sokkelin voit asentaa esimerkiksi ruuvipaalujen tai harkkojen päälle. Sokkelin päälle kasauksessa sinun ei tarvitse tehdä putkituksia korvausilmalle, ilma kulkee hyvin sokkelin alla. 

    Miten  grillikota kasataan, onko se vaikeaa?

    Kaikki Hyvän Kaupan Paikan grillikodat toimitetaan elementteinä, elementit kiinnitetään toisiinsa palapelin lailla. Grillikodan seinät on yhtenä palasena ja kattokolmio kahtena. Mikäli sinulla pysyy vasara kädessä saat grillikodan varmasti kasattua. Grillikodan mukana tulee myös hyvät kuvalliset kasausohjeet, lisäksi meillä on puhelinpalvelu on 24/7, voit siis soittaa asiakaspalvelijan vinkit probleeman tullessa ihan koska tahansa!

    Miten grillikota vetää?

    Grillikodan ilmanvaihto on ratkaisevan tärkeää, sillä se mahdollistaa turvallisen ja miellyttävän grillauskokemuksen. Hyvin suunniteltu ilmanvaihto takaa, että savu nousee ylöspäin ja poistuu katon kautta, jättäen sisätilan vapaaksi savusta. Mikäli silti tuntuu että veto on huono vetoa voit parantaa säätämällä huuvan korkeutta ja lisäämällä piippuun pituutta jatkopiipulla. 

    Pitääkö grillikodalle olla rakennuslupa?

    Grillikota rakennus pääsääntöisesti ei tarvitse enää rakennuslupaa. Vuoden 2025 alussa käyttöön tullut uusi rakennuslupalaki mahdollistaa alle 30 neliömetrin tai 120 kuutiometrin kokoisen piharakennuksen rakentamisen ilman erillistä rakennuslupaa. Sinun täytyy kuitenkin ottaa huomioon muutamia seikkoja, selvitä onko rakennusoikeutta tontilla jäljellä ja noudata tontilla olevia kaavamääräyksiä, määräyksissä voi olla kuntakohtaisia eroja. Kaavamääräykset voivat asettaa rajoituksia esimerkiksi rakennuksen sijainnille, korkeudelle ja ulkonäölle. Voit lukea lisää aiheesta täältä.

    Lue lisää
  • Finnish
  • Swedish
  • English
Your shopping cart is empty

Terms and conditions

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 19.3.2019 alkaen.

Verkkokauppa

Suomen Hyvän Kaupan Paikka Oy
Myyntimiehenkuja 10
90410 Oulu

08 378 200
myynti@hyvankaupanpaikka.fi
www.hyvankaupanpaikka.fi
2006699-8

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti. Tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen, ellei erikseen toisin mainita. Tilatessasi verkkokaupasta sinun edellytetään tutustuneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Paytrail

Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet ja yleisimmät maksukortit.

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj

y-tunnus: 2122839-7

Innova 2

Lutakonaukio 7

40100 Jyväskylä

paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta

Ennakkomaksu tilisiirtona

Pdf-lasku ladataan tilausvahvistuksessa olevasta linkistä. Maksun kirjauduttua tilillemme tilauksen käsittely jatkuu.

Hyvän Kaupan Paikka Rahoitus

Ostaessasi Hyvän Kaupan Paikka Rahoituksella voit valita sinulle sopivimman maksuvaihtoehdon. Hyvän Kaupan Paikka Rahoitus on jatkuva luotto, jonka minimiluottoraja on 2000 euroa. Luoton muusta käytöstä voi seurata korkeampi tai alempi todellinen vuosikorko. Luotonantaja Resurs Bank AB Suomen sivuliike.

Klarna Payments

Käytettävissä ovat Klarnan tarjoamat maksutavat, kuten lasku, erämaksu, korttimaksu ja verkkopankkimaksu. Maksaminen tapahtuu turvallisesti Klarnan järjestelmän kautta, ja voit valita itsellesi sopivimman maksutavan kassalla.

Lisätietoja Klarnan tarjoamista maksutavoista ja ehdoista löydät osoitteesta www.klarna.com/fi.

Sandander-ostorahoitus

Santander-ostorahoitus edellyttää ennakkoon hyväksyttyä rahoituspäätöstä, jonka olette hakeneet ennakkoon sivustomme kautta Santanderin verkkopalvelusta. Ostorahoitus on mahdollista vain, jos teillä on rahoituspäätös. Huomioikaa myös, että tilauksenne kokonaisumma ei saa ylittää teille myönnettyä rahoitussummaa.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, lähetämme sinulle välittömästi sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on kysyttävää, ota heti yhteys asiakaspalveluumme. Säästä tilausvahvistus mikäli joudut ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun. Asioidessasi asiakaspalvelussa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta aina, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden seuraavilla tiedoilla:

Suomen Hyvän Kaupan Paikka Oy
Myyntimiehenkuja 10
90410 Oulu

08 378 200
myynti@hyvankaupanpaikka.fi
www.hyvankaupanpaikka.fi
2006699-8

Maksuehto

Pankkimaksut

Käytössäsi on kaikkien suomalaisten pankkien maksupainikkeet. Voit maksaa Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP-pankin, Säästöpankin, S-pankin ja Ålandsbankenin maksupainikkeilla. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Verkkokaupasta sinut ohjataan suoraan omaan pankkiisi suorittamaan maksu turvallisesti.

Luottokorttimaksut

Voit maksaa verkkokaupassa Visa-, Visa Debit-, Visa Electron-, MasterCard-, Debit MasterCard – ja American Express -korteilla. Verkkokaupassa ovat käytössä kansainväliset Verified by Visa -, MasterCard SecureCode – ja American Express SafeKey -todentamispalvelut.

Maksupalvelutarjoaja

Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.

Paytrail Oyj, y-tunnus: 2122839-7
Innova 2
Lutakonaukio 7
40100 Jyväskylä
https://www.paytrail.com/kuluttaja/tietoa-maksamisesta

Maksuehdot sovitaan tilauksen yhteydessä ja sovittujen eräpäivien noudattaminen vahvistaa toimitusaikataulun. 
Asiakkaalla on oikeus kaupan peruutukseen kuluttajasuojalain mukaisesti 14 päivän ajan tilausvahvistuksen/laskun vastaanottamisesta. Mikäli peruutusta ei ole mainitussa ajassa tehty, kauppa katsotaan sitovaksi. Laskun maksu katsotaan vahvistamiseksi.

Toimitusmuoto ja -kulut

Toimitusmuoto valitaan tuotekohtaisesti tuotteen oston yhteydessä ennen kuin tuote siirretään ostoskoriin. Myös toimituskulu on tuotekohtainen ja selviää tuotesivulla.

Haetaan paikan päältä

Tilauksen voi noutaa sovitusti noutovarastoltamme Oulusta.

Rahti

Toimituskulut sisältävät rahti- ja pakkauskulut. Tuote toimitetaan asiakkaalle kotiin kuljetettuna, jolloin asiakas maksaa rahdin.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Sovimme aina tarkan toimitusajan. Ilmoitamme myös mahdollisista viivästyksistä teille tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautukset

Palautuksista on neuvoteltava aina myyntipalvelumme kanssa. Hyvitämme tuotteiden palautuksista ehjinä vahingoittumattomissa pakkauksissa palautettujen tuotteiden mukaisesti, mahdolliset toimituskustannukset vähennetään palautuksen määrästä.

Asennettuja tai osin asennettuja tuotteita emme ota vastaan palautuksina. Palautuksissa ostaja vastaa tuotteiden asianmukaisesta pakkauksesta niin, että kuljetusyhtiö pystyy ne kalustollaan noutamaan ja turvallisesti kuljettamaan. Palautusten rahtikustannukset maksaa myyjä niissä tapauksissa että asiasta on sovittu myyjäliikkeen kanssa ja tuote palautetaan myyjän kuljetusyhtiön sopimusnumerolla varastolle tai tehtaalle.

Varastointi

Mahdollisesti ulkona varastoitavat tuotteet on pakattu säänkestävään pakettiin. Mikäli tuotetta varastoidaan asiakkaan luona ulkona ennen asennusta, paketit on tarkastettava mahdollisten repeytymien osalta ja tarvittaessa suojattava säältä. Pahvilaatikoissa toimitettavat tuotteet on varastoitava kuivissa tiloissa.

Kuljetuksessa rikkoutuneet lähetykset

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon.

Huolellisesta pakkaamisesta huolimatta voivat paketit vaurioitua kuljetuksen yhteydessä. Siksi on syytä jo lähetystä vastaanottaessa tarkistaa sen kunto kuljettajan (tai muun kuljetusliikkeen edustajan) läsnä ollessa. Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote/tuotteet ovat vaurioituneet, tulee vastaanottajan pyytää tavarankuljettajaa tekemään heti vahinkoilmoitus, eli rahtikirjaan laitetaan merkintä vauriosta ja kuljettajan allekirjoitus + nimenselvennys. Tämän jälkeen kuluttajan tulee ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme sopiakseen kuljetusvaurion käsittelystä.